tiistai 12. helmikuuta 2013

Clint à la Che

Tänään sain kivan työn valmiiksi kivalle asiakkaalle. Kustomoitu laskosverho kaksinkertaisesta pellavasta, voimakas ja kaunis kommaripunainen kuten tilaaja asian muotoili. Kuvaksi Clint mustalla, samalla fiiliksellä kuin se kuuluisin juliste Che Quevarasta. Oli kuulkaa kiva maalata. 

Samaan kotiin on mennyt enemmänkin kustomoituja verhoituksia. Kuulaat valkeat sulkaverhot, joka toinen verhokappale läpikuultavaa pellavaa ja joka toinen paksumpaa painatuksella, värit sisustukseen sopivin turkoosein ja ripaus fuksiaa joukkoon. Kaveriksi sohvalle pari tyynyä samasta kuosista pienennettynä. 

Kesäverhoiksi maalasin kapeammat paneeliverhot toimimaan samojen kuulaiden välikappaleiden kanssa. Näiden design oli kirkkaan voikukan keltaisia maalatuja raitoja valkealla pellavalla, lisäksi suuria mustia voikukan haituloita herkästi käsin maalaten. Verhojen oli tarkoitus mätsätä keltaiseen mattoon josta sain pari nukkalankaa verrokiksi. En ole koskaan vieraillut talossa mutta kuvien perusteella sisustus on tarkoin harkittu ja kaunis. (Hatun nosto jo siitä. Meillä ollaan edelleen muuton jälkeen siinä vaiheessa että mietin millaiset verhot maalaisi. Mutta muutostahan on vasta i,5 vuotta).  

 Asiakkaalla on raikkaan selkeä fiilis siitä mitä haluaa ja hän osaa sen minulle kertoa. Erityisen kiva ja mutkaton tapaus minulle siis. Niin, lisäksi hän tilasi lapselleen raitapaidan jossa suuri pinkki Kekkonen. Ja miksi tilasi? Siksi että isänsä Retro-Kekkospaidan nähtyään tuli suuri poru että lapsen on saatava oma Kekkonen. Ja toimitus ehdottomasti ennen ensimmäistä tarhapäivää. Arvannette siis että kyseessä on ihanasti ns. rokhenkinen perhe. Mukavia tyyppejä kaikki tyynni. Iloinen olen tällaisista tuttavuuksista. 



Tässäpä Clint. Pellavaverhoista saa niin raivostuttavan huonoja kuvia, rypistyvät penteleet sillä välin kun nostaa silityslaudalta kuvattavaksi. Mutta saanette idean kuitenkin?


 Sulkaverhokappale. Fuksiaiset roiskeet eivät tässä kuvassa oikein erotu, harmi sillä ne ovat livenä aika voimakkaat.


Yksityiskohta



Tyyny jossa ne fuksiat näkyvät näköjään hiukan paremmin


 Haitulainen, niitä oli eri paneeleissa eri kokoista, joissakin vain yksi suuri, toisissa muutama pieni.


Pienet haitulat leijailemassa

Jos rouva asiakas sattuu tätä lukemaan, kiitän kauniisti vielä kerran asiakkaana ja ystävänä, olet ilo.

Ja nyt mietin miksi ihmeessä en ole postannut aikaisemmin kustomitilauksistani. Tähän tulee nyt kyllä muutos!

2 kommenttia:

KatiG kirjoitti...

Rouva asiakas on saamaansa palveluun, tuotteisiin ja erityisesti ystävyyteen todella syvästi rakastunut! Kiitos kaffeista ja kiitos kun jaksoit kuunnella mun businessihquttelua!

Anna kirjoitti...

Rouvalle suuri kiitos edelleen, ilo on todella molemminpuoleista!