lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kirjakrapula (jota haluan lisää)

Belgialainen mies on kotivisiitillään, lähti torstaina ja palaa pian. Varustauduin tyttöjen viikonloppuun, siis minä ja kissa, huolellisesti. Päätin tehdä vain ja ainoastaan tyttömäisiä juttuja, esimerkiksi ostin Anttilasta kaksi ihmissuhdeleffaa (Kuninkaan puhe ja ..köh... Pikkunaisia...), jotka saan nyt katsoa ilman vierestä kuuluvia tuskaisia äännähdyksiä ja huokailuja. Ostin myös ihmissuhdekirjan koska saan lukea keskeytyksettä niin kauan kuin haluan, kukaan ei katkaise keskittymistäni jollakin kysymyksellä tai (kauhistus) keskustelulla. Ostin sushia (jonka jaoin überonnellisen kissan kanssa). Ja salmiakkisuklaata. Olin aika innostunut tästä vapaaviikonlopusta. Huvitti, sillä mielessäni ei käväissytkään lähteä ulos iltamaailmaan viettämään humuista tyttöjen iltaa. Ajatuksissani siinsi vain pyjamabileet omissa oloissani.

Kivaa onkin ollut mutta istun nyt toista päivää puotilikkana Kraftissa ja kärsin tyttöviikonlopun seurauksista. Kirja jonka ostin oli Piiat. Ja se osoittautuikin sellaiseksi jota ei voikaan laskea kädestä. Niinpä kaksi yötä on nyt mennyt neljän tunnin yöunilla. Nyt on niin vaikea pitää silmät auki, olla ajan ja ajatuksen tasalla. Niinpä niin, vedin kirjaöverit. Ja voi kun se oli ihanaa.

Kathryn Socketin kirjoittama Piiat kertoo Mississipin rotuerottelukysymyksistä ja etelävaltioiden naisista, seurapiirirouvat ja heidän palvelijansa. Tarinaa kerrotaan kolmen eri henkilön suulla. Olen huono kertomaan kirjoista, enkä nytkään osaa oikein sanoa miksi koukutuin niin. Kirja on mukavasti kirjoitettu, viihdyttävä, mutta jotenkin enemmän. En ikinä millään haluaisi käyttää minua suuresti ärsyttävää termiä elämän makuinen mutta en tiedä kuinka muutenkaan kirjaa kuvaisi. Kohtalot ovat vaikeita mutta kauheuksilla ei mässäillä, tarinassa on hyvikset mutta niilläkään ei ylihehkutella, pahikset on pahiksia mutta nekin aikakautensa uhreja. On kiehtovaa sukeltaa aivan toiseen maailmaan ja ihmetellä miten niin äskettäin voi olla ollut tuollaista. Kivan alleviivaamatta on kuvattu miten tiukkasääntöisessä yhteiskunnassa löytyy loukkuunjääjiä jokaisessa yhteiskuntaluokassa, jopa niissä etuoikeutetuissa (kovin olivat rajoitetut mahdollisuudet etelävaltioiden naisilla). Ystävyyden merkitys ja se miten jokainen selviää parhaansa mukaan keräämällä ne omat kultahippunsa puitteista huolimatta. Merkittävät suhteet mustien lastenhoitajien ja valkoisten lasten kanssa ja miten side vääjäämättä katkeaa eri leireihin. Hyvän mielen kirja vahvoista naisista. Suosittelen lukemaan itse, vaikka tämä selostukseni ei ketään vakuuttanutkaan.

Varasin oitis kirjastosta kirjan englantilaisen version, haluan kuulla alkuperäismurteet. Leffakin olisi olemassa jo, mutta sen katsomiseen pitää tarinaa varmaan unohtaa jonkin verran, muuten koko elokuva menee pilalle vertaillessa.

Onneksi minulla on toinenkin herkkukirja Nicole Kraussin The History of Love, joka on kännetty myös suomeksi. Aloitin sitä jo ja vaikuttaa hyvin lupaavalta. Saan siis valvoa vielä ensi yönkin. Kun belgialainen mies palaa kotiin häntä on vastassa pussisilmäinen nuutunut tyttöviikonlopun uhri. Mutta ah niin ihanasti rentoutunut ja henkiset (tyttö)akkunsa ladanut.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On se jännää, miten kirja vie mukanaan niin ettei nukuta vaikka oikeesti pitäs nukuttaa kamalasti, ennen kuin aamulla kun pitäis nousta. mutta niin kuin sanoit - kyllä se kannattaa, on se niin iso nautinto kun sattuu semmoinen kirja löytymään.

Anna kirjoitti...

Niin on :) Jännää sekin ettei aina pysty määrittelemään miksi joku kirja on sellainen.