keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Lapsuuden flow

Katselin pihalla 10-vuotiasta poikaa joka oli ilmeisesti päässyt koulusta aikaisemmin kuin muut talon lapset. Siellä se odotteli lievän pitkästyneenä. Pojalla oli hieno vesipyssy jolla se esitteli-ampuili. Ilmaan, seinään, maahan. Sitten piirteli kuvioita ampumalla asfalttiin, kuviot muuttuivat koko ajan kun poika 'tutustui käsillä olevaan materiaaliin'. Kohta poika kuvioi puisia portaita, kiviä ja sitten hiekkalaatikon hiekkaa. Näin niin selvästi miten ajatus kuljetti poikaa, tekeminen. Ei siinä aktiivisesti ajateltu, asia vaan johti toiseen, mielenkiinto ja mualiman asioihin tutustuminen. Poika oli ihan omassa mukavassa kuplassaan, lapsuusflowssa.

Muistin niin selvästi samankaltaisia kokemuksia omasta lapsuudestani. Mummin pihassa kun muita ei ollut vielä ulkona, tai omassa kotipihassa jos kavereita ei ollut paikalla. Miten jaksoin viihtyä ihan vaan kuljeskelemalla, kääntelin kiviä ja katselin paniikissa piiloutuvia ötököitä, valuttelin hiekkalaatikon hiekkaa nyrkin läpi, makailin kiikussa ja katselin taivaalle. Ja ties mitä turhaa. Aika kului mukavasti kuljeskelemalla ja taivastelemalla ihan itsensä kanssa.

Mihin tämä ihanuus on aikuisiällä kadonnut? Miten on aina puuhaa, kiire, tai jokin muu tekeminen, vaikka kirjan lukeminen, käsillä. Vaelteleeko enää yksikään aikuinen pihalla pitkiä toveja ihan vaan ajatuksissaan (puutarhan hoitoa ei lasketa). Tekeekö tekoja vain siksi että tutustuisi ilmiöihin, mini-sellaisiin. Yhenäkkiä minulle tuli kamala kaipuu samaan flowhun, mukavuuteen olla tekemäättä oikeastaan yhtään mitään, keskittyen juuri ja ainoastaan siihen hetkeen.

Soittaisivatko naapurit valkotakkiset jos niin tekisi, varmasti ainakin tulisivat tiedustelemaan mitä olen kadottanut. Lapsuuden, olisi varmaan pakko vastata.


Voisikohan vaellella viulua soitellen antaen sävelmän vaan luritella.


Edit. Ystävä kertoi kuinka 11-v poika oli saanut kissanvessan siivoushukin. Hommaan oli kulunut huomattavasti kauempi aika kuin yleensä. Selvisi seuraavaa: "hän oli kuulema kiinnostunut hiekan paakkuuntumismekanismista, joten oli pudottanut hiekkaan syljen, haudannut sen ja odottanut minuutin. Sitten oli kaivanut sylkipaukun esiin. Varmaan hyvin paljon viisaampana jatkoi elämäänsä". Juuri näin! Ihanan ilahduttavaa!

Kuva täältä.


4 kommenttia:

Rva Pulmunen kirjoitti...

ei soittais valkotakkeja,ei ainakaan ihan kaikkialla.
jonkin verran väittäisi tämän "kiireen" olevan kaupunkien ongelma,ja myöskin monenmuun seikka se on.mutta meiiläpäin on helppo nähdä "joutilaita" ja heittäutyä siihen joskus itsekin. tietysti on toisinkin päin,elämä näin alkukesästä maalla on työtä vuoroota ja joutilaita paheksutaan lujasti..

Anna kirjoitti...

Osaan minäkin olla joutilas, olen oikeastaan mestarilaiskottelija kun niikseen tulee :) Mitä kaihosin oli sellainen tajunnanvirta-käyskentely jossa ollaan ihan omassa senhetken-kuplassa. Minulle eri asia kuin olla joutelias.

Aikuisena voidaan kyllä istuskella kiikussa tekemättä mitään, mutta juuri tuollainen ajatuksesta toiseen vaeltelu jää.

Anonyymi kirjoitti...

tuommoinen vaeltelu kokemuksesta (tai kokemattomuudesta = ahah, eihän tämä ollut mitään) toiseen on varmaan ihan tiedostamatonta. Jos sen tiedostaisi, se ei kai onnistuisikaan. Tuskin sitä edes muistaa jälkeen päin. Voipi olla, että aikuisella ei enää ole sitä kykyä. Vahinko

Anna kirjoitti...

Niin, enää ei varmaan osaisi vajota sellaiseen tiedostamattomuuteen ja kuplaan. Vähintään ajattelisi miltä oikein näytän kun tällälailla täällä pyllistelen. Ei voisi olla ajattelematta.