maanantai 3. tammikuuta 2011

Kookonaisvaltainen kuulo

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy herkullisia herkkupaloja. Kuten esimerkiksi Ted joka auliisti antaa katseltavaksemme mieltä avaavia luentoja. Luennoitsijat ovat maailman huippuosaajia eri aloilta ja heitä on ilo kuunnella (luennot englanniksi). Tedin luennot löytyvät myös YouTubesta ja voittavat television annin mennen tullen.

Sunnuntaina löysin Evelyn Glennien, skotlantilaisen kuulovammaisen naisen joka soittaa ammatikseen lyömäsoittimia. Hän on taidossaan maailmankuulu. Tedistä löytämässäni videossa Evelyn kertoo kuinka hän opetteli soitamaan marimbaa, kuinka kärsivällisesti opetteli tuntemaan eri äänialojen erilaiset värähtelyt sormissaan ja käsissään. Musiikin hän kuulee koko vartalollaan ja soittaa aina sukkasillaan tai paljain jaloin.

Evelyn halusi opiskella konservatoriossa lyömäsoittimien ammattimuusikoksi, mutta häntä ei hyväksytty kouluun kuulovammansa vuoksi. Soittotaitonsa perusteella neitonen olisi kouluun kelvannut mutta katsottiin ettei kuulovammainen pysty oppimaan ja ymmärtämään musiikkia riittävän hyvin. Evelyn ei antanut periksi, pitkien taisteluiden jälkeen hän pystyi vakuuttamaan raadin että musiikin voi kokea muutoinkin kuin korvilla. Toiminnallaan Evelyn sai aikaiseksi ensinnäkin sen että Englannin konservatorioihin ei voida enää olla ottamatta sisään ketään minkään vamman takia jos henkilö pystyy soittamaan haluamaansa instrumenttiä. Ja sen että nykyisin konserttisalien rakentajat pyytävät kuulovammaisen muusikon testaamaan akustiikan (heitä ei varmaan ole kovin lukuista määrää). On nimittäin niin että kuuleva henkilö kuulee musiikin erilailla riipuen missä kohti salia hän istuu. Koolovammainen aistii koko huoneen ääniaaltojen värähtelyt ja kuulovammainen asiaan perehtynyt henkilö havaitsee huonon akustiikan välittömästi. Äärimmäisen mielenkiintoista.

Alla olevassa videossa Evelynin luento ihanalla skottiaksentilla (koska E kuuroutui vasta 12-vuotiaana puhetaito on loistava), sekä soittoa. Haluaisin niin hirveän paljon päästä Evelynin päähän kokemaan miten hän musiikkinsa aistii, miltä musiikki hänelle kuulostaa, se mahtaisi olla mullistava kokemus. Hatun nosto Evelynin sinnikkyydelle. Kannatti.


Ei kommentteja: