lauantai 1. tammikuuta 2011

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Päätin aloittaa uuden vuoden -milläs muullakaan kuin- ruoalla (pitäähän joku tärkeysjärjestys olla). Ja vieläpä täytekakulla. Jos ei veden- niin ainakin mielipiteenjakajalla. Moni ihminen ei erityisesti pidä täytekakuista, mutta sanonpa että syy siihen on että moni kakku päältä kaunis (joko käytin vuoden varaston kliseitä?) ja maku on imelää ällökermaista mössöä sitten.

Täytekakut kuuluvat siihen repertuaariin jota olen hionut niin että hihassani on nyt muutama erityisen hyvä kakkuohje. Koristeluun en niinkään panosta, kunhan kakku on ihan nätti niin kelpaa. Maultaan sen on oltava sitten sitäkin parempi. Eräs ohjeistani on ns. pikakakku koska sen saa valmiiksi puolessa tunnissa. Ja sen kakun väsäsin eilen uuden vuoden herkkupöytään koska muuta ei tullut äkiseltään mieleen. Panostus oli suolaisissa herkuissa, teimme kulhoista, lautasista ja erilaisista kastikkeista notkuvan tapas-pöydän jonka annista jaksoimme syödä vain murto-osan (joskus niin harmittaa ettei jaksa syödä määräänsä enemmän).

Keltaisen kiiwin täytekakku:
(joka on raikas, täyteläisen vaniljainen ja kirpeä)

Pohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,75dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl kuohukermaa
1 rasia maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
n. 3 rkl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
aprikoosimarmelaatia
5 keltaista kiiwiä

Koristeluun:
3-4 keltaista kiiwiä ohuina viipaleina

  1. Vatkaa munat ja sokeri erityisen kuohkeaksi valkeaksi vaahdoksi (jos vaahto ei ole kuohkeaa, pohjasta tulee ohut ja nahkea).
  2. Sekoita kuivat ainekset yhteen ja siivilöi vaahtoon. Kääntele seos varoen tasaiseksi.
  3. Levitä taikina levyksi uunipellille. Paista 225° uunissa n. 7min.
  4. Kumoa uunikuuma levy toiselle leivinpaperille jolle olet ripsautellut sokeria. Sivele nurjan puolen leivinpaperia kylmään veteen kastetulla talouspaperilla ja irroita leivinpaperi varoen kakkupoihjasta. Jäähdytä.
  5. Vatkaa kerma. Lisää Philadelphia ja sokerit, vatkaa tasaiseksi kiinteäksi vaahdoksi.
  6. Viipaloi kiiwit pitkittäin neljään osaan ja siivuta pieniksi paloiksi. Sekoita vaahtoon.
  7. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan niin että jokainen kerros on edellistä hieman pienempi, ylimmän kerroksen kasaat kahdesta eri palasta kätevimmin (kakusta tulee pitkulaisen leipälimpun muotoinen). Levitä ensimmäisen kerroksen päälle ohut kerros marmelaatia, sitten reilusti kermavaahtoa, toinen kerros toistaa saman, viimeiseksi kolmas kerros kakkupohjaa. Levitä loput vaahdosta kakun päälle reunoja myöten.
  8. Koristele kauttaaltaan vierekkäisillä kiiwiviipaleilla. Voit tarjota kakun heti. On myös hyvää seuraavana päivänä.
Vinkit: Dronningholmin aprikoosimarmeladi on kakkuun hyvä koska se ei ole ylimakeaa. Kakkuun sopii vain keltaiset kiiwit, vihreillä homma ei toimi. Tuorejuusto antaa kivan täyteläisen maun ja pitää vaahdon kuohkeana vaikka siihen lisätään kosteita kiiwipaloja. Vaikka kermaa on runsaasti, kiiwien kirpeys leikkaa ällökermaisuuden, uskokaa pois! Kakun koostumus on kuohkea ja keveä. Ah!


Aamukaffin kyytipoijjaksi lohkaisin reippaan viipaleen, ei hassumpi vuodenalku!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tulipa vesi kielelle. Puolen tunnin kakku. menisköhän minulta kahdessa tunnissa. Puhun valmistamisesta.

Anna kirjoitti...

Hyvä kun tarkensit :D
Menee alle kahden tunnin, molemmat jos sille tuulelle sattuu.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en kestä, mä niin tarviisin tota nyt!!

Anna kirjoitti...

Kauppa on vielä auki 40 min, hihat heilumaan! :)