torstai 28. lokakuuta 2010

Syksyn salaiset värit

Tämä vaihe syksystä on minulle rakkain. Sateisten sohvaanhautautumispäivien välissä aurinkoisia kylmiä pirteyspäiviä. Molemmat ihania omalla tavallaan. Kesän menoa ei enää jaksa surra vaan nauttii juuri tästä hetkestä täysillä. Kun ne loistavat ruskavärit ovat puusta pudonneet ja viimeisetkin lehdet muuttuneet hailean keltaisiksi, paljastuu hiljaisesti ne parhaimmat värit. Ne jotka jäävät väriloistossa huomaamatta. Ne jotka vaan ovat hienovaraisesti ja sävyisesti metelöimättä siellä. Maaston värit.

Katse kääntyy melkein vaivihkaa maahan, ei ikivihreään viljeltyyn nurmikkoon, vaan metsään, tien vierelle, ojiin, luonnon niittyihin. Miten uskomattoman ihania värejä. Keltaisia, oransseja, lukemattomia vihreitä ruskeanvihreästä, sammaleeseen ja vaaleaan limeen, ruostetta, okraa, punaista, ja miljoonia pikkuruisia sävyjä näistä kaikista. Samassa ruohonkorressa voi löytyä kymmenen erilaista väriä ja viereisestä toiset. Koko maisema kylpee tässä värikkäässä haaleudessa, hiljaisessa ja rikkaassa. Ja tuoksut, sateisina päivinä vannon että voin haistaa jokaikisen värin, muhevina, vienoina, makeina, lahonneina ja multaisina. Vaan niinpä kestää tämäkin vaihe vain lyhyen sydämenlyönnin kunnes ruskeus valtaa maan, odottaa lumipeitettä, maatumista, lepoa.

Ihana on luonto.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ajattelin suunnilleen samoin Tonkurin metsässä aamulla. Sammaleinen kuusikko ekana - harmaanutuisen vihreetä kaikki, mutta kun kääntyy samalla paikalla toiseen suuntaan, on taustalla kalliot ja männikkö ja valkeankeltaisina maahan kaatuneet heinäkasvit. Sammaleitten ihan jalan juuressakin piti hävittää harmaus ja äityä äitelän kirkkaaksi. Arvaa mikä värimaailma edelleenkin toisen jalan puolella.

Anna kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta. Oliko tuo viimeinen kysymys? Jos oli niin kerro siihen vastaus :)

Anonyymi kirjoitti...

No se harmaanvihreä