keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Elämän ojentama koe (jonka mokasin) (ei heikkohermoisille)


Koin tänään kriisin (pidätte minua varmaan taas pimahtaneena kun/jos luette tämän tekstin). Bussipysäkin lasiin oli lentänyt räkättirastas. Se oli hengissä. Se ei pystynyt liikkumaan. Se haukkoi henkeä työläin hengenvedoin. Tarkastelin sitä ja tulin tulokseen että onnettomalta ei ollut katkennut niska (niinkuin tällaisissa tapauksissa yleensä armeliaasti käy ja kuolo korjaa heti), vaan kenties selkäranka. Tiesin että nyt se olisi kaikkein armeliainta päästä tuskistaan, mutten pystynyt. Soitin mamálle (onhan teissä muitakin jotka aikuisiässä soittavat kaikessa pulassa äidille?). Mamá sanoi toivovansa että paikalle olisi sattunut joku aikuinen. Toivoin samaa. Kun bussi tuli en ollut pystynyt tekemään asialle mitään. Jätin elävän olennon kitumaan hiljalleen kuolemaansa. Miten saatoin. Itketti, tunsin olevani nynnyjen nynny ja surkimus ja huono mitääntekemätön ihminen. Toivoin että lintu kuolisi pian. Ja että minusta olisi ollut enempään.

Kun palasin kotiin tunteja myöhemmin, lintu oli kauhujen kauhuksi edelleenkin elossa. Soitin mamálle. Soitin myös eläinlääkärille. Väännä niskat nurin, tai murskaa pää nopeasti kivellä, sanoivat. Pelko kurkussa etsin kiveä ja mietin olisiko minusta tähän oikeasti. Pelkurin onneksi tietä pitkin käveli mies. Pyysin hänet apuun, selitin asian. Mies otti linnun käsiinsä, tutki sitä tarkoin, epäröi pitkiä minuutteja ja lopulta antoi linnulle rauhan. Kiitin miestä sydämeni pohjasta. Ja pahoittelin että toin hänen eteen tällaisen. Olin niin hirveän kiitollinen.

Toivottavasti linnulta oli mennyt liikuntakyvyn lisäksi myös tuntoaisti. Ettei nämä turhat ylimääräiset tunnit olleet sille hirveän hirvittäviä. Mietin, olisinko pystynyt tekemään mitä piti ihan itse. En tiedä. Toivon että olisin. Sydämessäni kävi pyörremyrsky ja se lepattaa edelleen.


5 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Olin 11-vuotias ja koiran kanssa pikkumetsässä. Koira sai kiinni linnunpoikasen ja rouhensi sitä niin, että se ei kyennyt liikkumaan. tuijotin lintua kauhistuneena ja tajusin, että en voi jättää sitä paikoilleen. Katsoin muualle ja survaisin Kontiollani pientä lintua ja sen vartalo jalkapohjaa vasten muistuu nytkin mieleen.

Juoksin kotiin ja itkin äidin kainalossa hysteerisenä varmaan puoli tuntia. Tuntui niin pahalle.

Nää on inhottavia juttuja.

PS. Bird Lifella haukkatarrat maksaa pari euroa ja tulevat sikanopeesti postissa. Miks niitä ei laiteta _oletuksena_ bussikatoksiin?

Anna kirjoitti...

Juuri tuota olisin halunnut itsessäni olevan. Sinussa sitä oli jo lapsena :) Että vaikka se on kamalaa, se on tehtävä kun niin on oikein.

Hyvä vinkki nuo tarrat. Pitäisi ilman muuta olla pysäkeissä ja kaikissa suurissa lasirakennuksissa. Ajattele miten monta voisi liimailla esim. sanomataloon :)

jerikonruusu kirjoitti...

Se on tiukka paikka, kun ei uskaltaisi tehdä sitä minkä tietäisi oikeaksi. Ajoin kerran autojonossa, ja edellä ajavan alle jäi orava, joka jäi sätkimään tielle. Selkärangasta kai se käsky tuli, että yritin ajaa myös päälle, mutta kai sitten en ihan varma ollut kun en saanut osumaan ja näin peilistä, että liike jatkui. Seuraava sai sitten osumaan niin, että hiljeni. Helpotti!
Me yritettiin viikonloppuna "pelastaa" myös linnunpoikasta, mutta siinä taisi luonto hoitaa homman ilman meidän apua.

Minna kirjoitti...

Kauheeta, ei ollu tarkoitus kertoa, että minussa olis paremmin jotakin jotakin loukkaantuneentappokykyä, vaan se, että loukkaantunut lintu tuntuu niin kovin pahalta.

Äsken ajettiin Kuusamosta kotiin päin ja Hyrynsalmen tienoilla nippa nappa saatiin jarrutettua, kun teeripoikue kulki tien yli. Minulla oli maha kipeä vielä puoli tuntia jarrutuksen jälkeen, kun ahdisti se läheltä piti.

Ja miks minä tään tänne tilitän? No jaah :)

Anna kirjoitti...

Jerikonruusu, niin se on. Vieläkin tunnen huonommuutta asiasta. Ihana että sinä teit mit' piti oravan kanssa.

Minna, en toidella ajatellut että olisit kehunut tms. Minusta sinussa on vaan potkua :)

Muistatteko kun lehdessä luki joskus viime syksynä että eräs naionen oli aiheuttanut muhevan ketjukolarin kehä ykkösellä väistäessään siiliä. Naista moitittiin. Mietin ettei hän varmasti ehtinyt asiaa edes miettiä, vaiston varassa vaan toimi. Varmaan suurin osa ihmisistä väistäisi automaattisesti. Uutisessa mainittiin myös että siili selvisi vahingoitta :)