tiistai 2. maaliskuuta 2010

Moka

Omatunto se on sellainen äänekäs juttu. Olin sekoittanut tänään tärkeän tapaamisen päivämäärän ja omatuntoni huutaa vieläkin. Tai ehkei se ole omatunto vaan hävetyksen kirkas ja kuuluva ääni. Toivoisin että mokailisin aina ja ikuisesti vain niin että kolahtaisi vain omaan nilkkaan. Muiden nilkat jättäisin mieluusti rauhaan. Mutta onneksi mokailu on inhimillistä ja muillekin sattuu ja tapahtuu. Tästä seuraa myötätunto ja ymmärtäväisyys ja anteeksianto. I only hope.

Jäin viikonloppuna koukkuun (minulle) uuteen blogiin joka kertoo Amerikkalaisesta pariskunnasta Marokossa. Mielenkiintoisia tapauksia ja kurkistusreikä kulttuuriin joka on kiinnostava, mutta mielellään näin lukemalla. Olen ehkä aikaisemminkin kirjoittanut miten maailma on kutistunut minulle niin etten enää jaksaisi matkustaa kaikkiin himoitsemiini paikkoihin, kuten esimerkiksi Intiaan. Liian kuuma, liikaa ihmisiä, liikaa kaikkea. Mutta voi turhautumisen tuskaa olisi muuttaa uuteen kulttuuriin, koettaa kunnostaa kotia ja saada sähköt toimimaan yms. maassa jossa sovituista asioista ei ikinä pidetä kiinni. Päiväkausien päivystys kotosalla odottaen ja odottaen ja odottaen. Tuntikausien jonotus ja luukulta toiselle vaeltaminen jos odotuksestasi tiedustelet. Paikallisille tämä ei kai ole rasitus koska on maan tapa.


Siitä huolimatta, tänään toivoisin että olisimme Marokossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

koska lahdet marokkoon? muista ottaa mut mukaan!

mulla on jo alueen kielioppikirjakin.

Hanna

Anna kirjoitti...

Aaahhahhaa, tietenkin sulla on alueen kielioppikirja! Jos sinne vielä toistamiseen lähden, en lähtisi kenenkään muun kanssa mieluummin. Saisit kaikista heti ystäviä ja auttajia.

Huvittava juttu, sain eilen vikasoiton kummallisesta numerosta ja netti paljasti sen olevan Etelä-Afrikasta. W:n kysymys siihen oli heti että missä Hanna on nyt?

Terkkui sinne!