maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kohtaaminen

Luin hauskan jutun BBC:n sivuilta kolmesta ihmeellisestä ihmisestä jotka koettavat herättää huomiota merien huonoon tilaan, erityisesti Tyynellä valtamerellä kelluvaan roskalauttaan*.


Kaksi heistä, amerikkalaiset Dr Marcus Eriksen (Algalitan meritutkimuslaitos) ja Joel Paschal (elokuvamies) kyhäsivät kasaan roska-aluksen (Junk Vessel) vanhan Cessnan rungosta, jonka kelluttivat 15 000 muovipullolla, lisäsivät kierrätysmatskupurjeen ja yhteydenottovälineet jotka toimivat aurinko-, tai tuulienergialla. Matkaa oli tarkoitus tehdä Los Angelesista Havaijille.

Lontoosta kotoisin oleva Roz Savage puolestaan päätti yksin soutaa San Fransiscosta Australiaan. Hän oli jo aiemmin soutanut yli Atlantin valtameren.

Mutka tuli matkaan kun 80 meripäivän jälkeen Rozin vedenpuhdistuslaite hajosi, sitten hajosi myös varalaite. Ilma oli kuuma ja kostea, veden puuttuminen hengenvaaralista. Yhtäkään laivaa ei mennyt riittävän läheltä ehtiäkseen jouhevasti apuun. Onneksi ystävät, ja matkaajien blogien lukijat, hoksasivat että Junk Vessel oli matkaamassa suhteellisen läheltä ja yhyttivät herrat ja leidin yhteen. Roz sai kallisarvoista vettä pärjätäkseen siihen saakka kun sauraavassa satamassa saisi laitteensa korjatuksi. Ja miehet saivat ruokaa. He olivat nimittäin popsineet varastonsa tyhjiin niin että viime aikojen menu oli käsittänyt ainoastaan tuoretta kalaa ja maapähkinävoita.

Miten rohkeita ihmisiä. Heillä oli varmasti ihana illallinen yhdessä.

Koko tarina luetavana englanniksi täällä videon kera. Ja tästä voi lukea Junk Vesselin toisesta matkasta Kaliforniasta Sydneyyn. Rozin sivut klikkaamalla tästä, sivuilta löytyy myös hänen bloginsa.


* lautan koko vaihtelee minimistä (kaksi kertaa Texas) maksimiin (koko USA + Intia vielä päälle), hirveistä hirvein ajatus, että merellä kelluu sellainen lautta roskaa. Lautta kasvaa koko ajan, imee itseensä menehtyviä merieläimiä, piilottaa auringon säteet laajalta alueelta ja kuolettaa kasvustoa. Kuvassa vesinäyte jonka Junk Vessel poimi. Suurin osa jätteestä on muovipusseja ja -pulloja.

4 kommenttia:

Ruostevilla kirjoitti...

Mahtava juttu

Tuija kirjoitti...

Ihailen tuollaisia ihmisiä, jotka yrittävät herättää meitä muita.

Anna kirjoitti...

Niinpä, onneksi muut uskaltavat!

Anna kirjoitti...

Niinpä, onneksi muut uskaltavat!